Joulupuu

JoulupuuJoulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Joulupuu-keräys järjestetään ympäri Suomen paikallisten Nuorkauppakamarien toimesta.
Kokkolassa keräys on järjestetty vuosittain vudesta 2005 lähtien, ja viimeisimpien keräysten lahjamäärä on ollut noin 1000 kappaletta.

Viime vuosina Kokkolan nuorkauppakamari on toteuttanut keräyksen yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Kokkolan kaupungin lastensuojelun kanssa. Yhteistyötahot varmistavat lahjojen jakelun niin kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille ja nuorille kuin lapsiperheille. Keräys toteutetaan varsinaisen keräyspisteen lisäksi lukuisten yritysten omissa keräyspisteissä sekä yritysten ja yhteisöjen joululahjalahjoituksina. Lahjat menevät suoraan niitä tarvitseville yhteistyötahojen kautta ilman välikäsiä tai kuluja.

Keräykseen tuodut lahjat tuovat joulumielen moneen perheeseen!

Joulupuu-keräykseen toivotaan uutta ja käyttämätöntä tavaraa. Muuta vaatimusta lahjan sisällölle ei ole. On tietysti hyvä muistaa, että perheissä on kaikenikäisiä lapsia. Lahjat toivotaan valmiiksi paketoituina. Paketissa tulee olla pakettikortti, josta käy ilmi lahjan saajan ikä, sukupuoli sekä kuvaus lahjan sisällöstä. Kortit vaihdetaan ennen lahjojen toimittamista lopullisille saajilleen.

 

Projektin sivu Facebookissa: Joulupuu Kokkola